Tiedän, että turvallisuushakuinen ja taloudelliseen kilpailuun orientoitunut ihmislaji kokee monet luonnonvaraiset eläimet uhaksi, esteeksi. Niitä pitää metsästää.
Suomessa hirvikolarit ovat kurjia, samoin se, kun ahma tappaa poron tai susi vie rakkaan koiran pihamaalta. On myös ikävää, että ihmiset joutuvat pelkäämään liian lähelle asutusta eksynyttä karhua. Ei ole kivaa lähettää pientä ekaluokkalaista koulutielle, mikäli alueella on nähty liikkuvan petoja. Kalastajan ansiot ovat tiukassa ja saaliita verottaa lukuisa hyljekanta, joka tekee lohifileestä kelvotonta ennen kuin sitä ehditään edes ylös saada.
Ymmärrän kyllä, että vituttaa.
Muualla maailmassa on samoja ongelmia, vielä suuremmassa mittakaavassa.
Minulla on paha tapa ajatella asioita laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Ongelmani on kuikuilla myös kolikon toiselle puolelle ja miettiä syviä syitä. En kykene nielemään valmiita selityksiä ja näkemyksiä, joissa vain toinen osapuoli saa olla äänessä.
Ihmisen ja villin luonnon välillä vallitsee tilanne, jossa ihminen on ”viisaudessaan” ottanut oikeudekseen kertoa, mikä luonnolle on hyväksi ja kuinka luonnonvaroja tulee käyttää ja miten luontoa pitää säädellä.
Mutta kuinka on käynyt? Puolet villeistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon muutaman kymmenen vuoden aikana. Sademetsät hupenevat vauhdilla ja vesistöt osin pilattu lopullisesti. Ihminen on sekoittanut ekosysteemit roudaamalla huomaamattaan vieraslajeja niille kuulumattomille alueille ja saanut tahtomattaan aikaan ekokatastrofeja. Joskus tätä on tehty jopa tarkoituksella tiettyjen itsekkäiden tarpeiden ajamana.
Luonto ei voi sanallisesti ilmaista näkemystään. Sen mielipidettä emme voi kysyä konkreettisesti. Me kuitenkin voimme kaikkialla nähdä kuinka se tuskissaan huokaillen pyrkii selviytymään ja sopeutumaan ihmisen tuomiin nopeisiin ja valtaviin muutoksiin. Meillähän on citykettua,-kania,- ja kengurua nykyään. Monet linnut ovat urbanisoituneet.
Luonto siis yrittää sopeutua, niin kuin se on tehnyt jo miljoonia vuosia, maapallon olosuhteiden ollessa hitaassa muutoksessa kaiken aikaa. Ihmisen tuoma muutos on ollut vain niin nopea, ettei luonnolla ole mitään saumaa pysyä mukana.
Ihminen on loistava keksimään siunattuja oikeutuksia toimilleen, jotka ovat aina mukavuuteen, omaan turvallisuuteen tai talouteen liittyviä asioita. Ihmisyhteiskunnan on oltava sujuva.
Alussa kirjoitin kuinka Suomessakin säädellään peto,- sekä hirvikantoja metsästämällä. Motiivina on ihmisten ja kotieläinten turvallisuus, ravinnoksi emme niitä tarvitse. Samoin meillä taistellaan etanoita, pistiäisiä ja vahinkoa aiheuttavia lintuja vastaan. En ole tätä sotaa vastaan, sillä ymmärrän kyllä, ettemme voi kehitystä enää kääntää ja elämme itse rakentamamme mielipuolisuuden keskellä.
Paha sanoa, mutta kukaan ei säätele globaalia, täysin mieletöntä väestöräjähdystä metsästämällä systemaattisesti ihmisiä, vaikka kanta on paisunut superylisuureksi.
Olemme ylentäneet itsemme luomakunnan kruunuksi, eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Miksi ei? Tämähän ei ole demokraattista luontoa kohtaan, vaikka olemme osa sitä? Onkohan tämä päässyt unohtumaan…?
Luonnon kantojen on aika väistyä yhden suuruudenhullun lajin tieltä. Näin tulemme kuristamaan itsemmekin… meillä kun on tämä viisaus ja järki.
Ihminen on ollut maapallolla vain hyvin lyhyen ajan ja tuossa ajassa ”viisastellut” luonnon sekä itsensä kuilun partaalle. Se on häpeällistä!
Omaa napaamme kaivellessa emme ole oivaltaneet, että on olemassa luonnonvalinnat, joihin kaikessa epämukavuudessaankin olisi parasta alistua. Meillä kun ei ole minkäänlaisia keinoja toimia pitkässä juoksussa luontoa fiksummin. Luonnossa on vaaroja, jotka vain tulee hyväksyä, mutta luonto on myös rikas antamaan jos annamme sille mahdollisuuden. Ei, emme anna!
En ole kettutyttö, en viherpiipertäjä enkä luomuilija, en. Sen sijaan olen osasyyllinen ympäristömme tuhoon, eli yksi rikollisista. Haluan olla katuvana ihmisenä ihmisen puolella ja siksi toivon, että ihmiskunta nöyrtyisi ja myöntäisi rikoksensa selittelemättä. Meidän tulee katua ja kärsiä ankara rangaistuksemme ja lopulta aloittaa alusta, mikäli mahdollista? Paatuneinkin rosvo voi sovittaa tekonsa. Tarina voi olla opettavainen ja sillä voi olla onnellinen loppu.