Elämää Nynnylässä.

Vähävaraiset ihmiset ovat niitä, jotka kaikkein vähiten kuluttavat luonnonvaroja tai saatuttavat ilmakehää. Nämä ihmiset pitäisi suorastaan palkita siitä, että he säästävät maapalloa kaikkein eniten. Heidän takiaan ei maailma kaadu. Heillä ei ole varaa omistaa isoa taloa, kesämökkiä, kahta kolmea autoa, tahi venettä. Nuo kaikkihan kuluttavat enemmän tai vähemmän energiaa ja tuottavat päästöjä, vaikka asiaa miten katsoisi.
Huono-osaiset harvoin matkustelevat kolmesti vuodessa turistikohteisiin elämään herroiksi ja kuluttamaan ajattelemattomasti. Vähävarainen ei sisusta eikä virittele kotiaan vähän väliä uusiksi. Hän ei puolustele turhanpäiväisiä toimiaan kierrätyksellä tai kierrätysmateriaaleilla, kun voimat eivät riitä moisiin yleviin ajatuksiin, saati itsensä kehumiseen. Hän ei piristä itseään uusilla verhoilla, sohvakalustoilla tai tapeteilla.
Vähävaraisilta harvoin jää ruokaa pois heitettäväksi. Isoja hiilijalanjälkiä jättävä naudanliha on liian kallista, eikä sitä syödä koskaan. Heillä ei ole mahdollisuutta shoppailla hetken mielijohteiden viemänä ja ostella uusia vaatekappaleita tai kenkiä kaappien täytteeksi. He eivät vaihda ongelmajätteeksi luokiteltuja älylaitteitaan puolen vuoden välein.

En halua kutsua ketään köyhäksi, sillä tuo sana lokeroi ihmisen ja ihmisryhmät yhdeksi suureksi joukkioksi. Sana ”köyhä” luo mielikuvia, stereotypioita, jotka läheskään aina eivät pidä paikkaansa. Vähävaraisuutta ja syrjään joutumista on niin kovin moneen lähtöön, kuten myös heikkoon tilanteeseen johtavia syitä. Usein näitä kategorioita ruokkivat ihmiset joille ihmisenä oleminen on samaa kuin korskeat puitteet. Eli eivät tunne ihmisyyttä.

On varsin aiheellista kysyä mikä on lopulta rikkautta? Sekö, että voimme mielin määrin tehdä mitä haluamme, ajattelematta seuraamuksia ja omia turhia tarpeita tyydyttäen. Vai voisiko rikkaus sittenkin olla sitä että ihmisen on joskus, jopa olosuhteiden pakosta, löydettävä jokaiseen päivään iloa ja mielekkyyttä muusta kuin materiasta. Jostain, mitä ei rahalla saa? Ihmisellä on tahto ja halu elää sekä kokea mielekkyyttä. Ihminen haluaa löytää paikkansa ja sopeutua. Jos elämän merkitykset ovat kiinnitetty rahaan ja romppeeseen se väistämättä köyhdyttää ihmismieltä. Nämä ihmiset harvoin ovat valmiita luopumaan mistään saati sopeutumaan tai luopumaan yhteisen hyväksi. Heillä kun ei koskaan ole riittävästi ja kärsivät loputonta puutetta.
Joskus elämä vie maton alta tai vakava sairaus pakottaa ihmisen tervehtymään ajatusmaailman suhteen. Jalaton, kädetön ja elämän murjoma voi olla ajatuksiltaan paljon terveempi kuin moni oravanpyörissä aikaansa kuluttava menestyksekäs kuplamuovi-ihminen. Onnettomuus voikin olla onni.

Valitettavasti joudun totemaan, että kaikkein sydämellisimpiin ja ajattelevimpiin ihmisiin olen törmännyt usein siellä, missä ei kiirehditä eikä kuluteta, siellä missä joudutaan unohtamaan ripustukset ja rompe. Siellä missä ihminen on joutunut kohtaamaan itsensä ilman kuorrutuksia ja kykenee siksi kohtaamaan toisen ihmisen ilman teeskentelyä, peliä ja pelleilyä.

Medioita seuratessa jotkut tietyt asiat jäävät toisinaan mietityttämään. Trumpin huojuva tulitikkutalo on outoa katseltavaa, mutta alan olla jo noille uutisille immuuni. Menen kevättalvella käymään Kaliforniassa, joten pidän matalaa profiilia. Tiedä vaikka kyyläävät somea ja löydän itseni Guantanamon leiriltä oransseissa haalareissa?
Sinisten Sampo Terho sanoi kesäkokouksen yhteydessä puolueensa tähtäävän ”hallittuun maahanmuuttoon”. Kuulostaa äkkiseltään fiksulta ja varmasti uppoaa tiettyihin piireihin.
Selkeät faktat ja karut tulevaisuuden näkymät vain puhuvat Terhon kaunopuheita vastaan. Ilmasto lämpenee, vesivarat hupenevat ja törkyä on enemmän kuin tarpeeksi. Konfliktit eivät ole mihinkään katoamassa ja ääriliikkeitä syntyy sitä mukaa uusia, kun vanhat tapetaan sukupuuttoon.
Ei katkeruus ja viha väkivalloin katoa, sitäkään ei olla opittu. Juuri pommit ja puhdistukset sekä niistä seuraava toivoton köyhyys pitävät kierrettä yllä ja toimivat kasvualustana uusille ääriliikkeille.
On aivan väistämätöntä, että tulevaisuudessakin ihmiset lähtevät liikkeelle suurin joukoin, olipa riskit kuinka suuria hyvänsä. Paremman perään mennään vaikka kuoleman uhalla, jos toinen vaihtoehto on varma kuoliaaksi nääntyminen, merkityksettömyys ja tapetuksi tuleminen. Emme voi tälle asialle mitään.
Emme myöskään voi mitenkään seuloa tulijoita elintasopakolaisiin, valehtelijoihin ja oikeasti avun tarpeessa oleviin.
Kun jonain päivänä miljoona ihmistä tulee rajan yli, olemmeko hallitussa maahanmuutossa? Tulevat läpi aitojenkin, kun tilanne käy tarpeeksi tuskaiseksi. Tätä ei tippaakaan helpota se, että maapallon väkiluku kasvaa koko ajan hurjaa vauhtia. Eli mitä ihmettä on tämä ”rajat kiinni”-unelmointi? Sehän vain siirtää realismiin perustuvaa ja faktat tunnustavaa suunnittelua.
Olemme siis menossa vaikeampaan suuntaan samalla kun tuudittaudumme kuvitelmaan tilanteen hallinnasta. Emme ole maapallolla yksin ja vääjäämättä joudumme kohtaamaan globaalit ongelmat. Missä ihmeen satumaassa me kuvittelemme olevamme?

Suomessa ongelma on näköalojen kapeus ja haluttomuus myöntää tosiasiat. Monien tavallisten ihmisten keskuudessa elää yhä kuvitelma lintukodosta, jossa meillä on kosolti oikeuksia, vallitsee tasa-arvo, sananvapaus ja suomalainen rehellisyys ja hyvyys.
Juttelin eilen kadulla keski-ikäisen naisihmisen kanssa, joka keräsi nimiä uuden puolueen perustamiseksi. Naisella oli pinssejä, rintaneuloja ja Suomen lippukin maastolakissa. Kyse oli isänmaallisesta liikkeestä, joka sanoi haluavansa hyvän tulevaisuuden ja vapaan Suomen, irti EU:sta jne. Painotti sitä, ettei ole rasisti, vaikken sitä häneltä kysynytkään. Keskustelu oli alkuunsa hyvä, joskin hän eli entisaikojen asenteissa ja siksi puhuimme lopulta toistemme ohitse. Kohtelias kiinnostukseni loppui, kun en jaksanut kuikkia samasta pienestä reijästä maailmaa hänen kanssaan pidempään.
Kerroin toki, että minäkin haluaisin kaikenlaista, mutta satujen sijaan pitäisi keskittyä olennaiseen, eli muokkaamaan asennettamme siihen suuntaan, että meidän on hyväksyttävä tietyt kehistykulut ja ongelmat sen sijaan, että hampaat irvessä taistelemme tuulimyllyjä vastaan. Kuulumme koko ihmiskuntaan, emme vain Suomeen. Talvisotakin on jo loppunut, hetki sitten…

Päättäjät hakevat kasvu-uria ja vannovat ikuisen talouskasvun nimeen, samalla kun kalastelevat ääniä näillä ”hallittu maahanmuutto” sun muilla kansaa nuoleskelevilla tarinoilla. Tämä on surullista. Ollaan vikasuunnassa, täysin. Pidemmän tähtäimen talousennusteet ovat yhtä tyhjän kanssa tässä maailmassa.

Aamulla kuulin vielä uutisista, että jonnekin itä-rajan tuntumaan ollaan perustamassa uutta suurta ostoskeskusta. Yhtenä tärkeänä kohdeasiakasryhmänä venäläiset. Jäin miettimään sitä, mikä järki on perustaa jatkuvasti uusia suuria ostoskeskuksia kaikkialle, kun ne ovat helvetin tylsiä ja suorastaan elämänvastaisia paikkoja? Kun pelkkä kulutus, helppous ja tuotot määräävät toimintaa, tuloksena on aina rumaa ja epäinhimillistä jälkeä, kuten persoonattomat hehtaarihallit, jonne yksilöt hukkuvat karjalaumoiksi ja joiden liikkeitä säädellään kulutusporkkanoilla ja tarpeettomilla tarpeilla.

Kuinka paljon me suomalaiset ylistämmekään saunaa. Se jos mikä, kuvastaa suomalaisuutta. Kuumassa löylyssä sisu kasvaa, sielu avautuu ja keho puhdistuu.

Tiedättekö mitä? Ei ihmisen tarvitse saunoa seitsemää kertaa viikossa, eikä edes yhtä kertaa viikossa. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka eivät sauno koskaan. Kuviteltaa, eivät koskaan! Kuitenkin he elävät onnellisina ja hymyilevät, osaavavat rentoutua ja ovat sisukkaitakin. Suomalainen sisu onkin pelkkä myytti. Onhan olemassa lukuisia muitakin kansoja, jotka ovat joutuneet taistelemaan olemassa olostaan ja ovat eläneet aina karuissa olosuhteissa. Suomalaisilla on käsityksiä, joille ei ole todellista pohjaa. Talvisodan ihmeellä emme voi ikuisesti ratsastaa.
Ajattelemme stereotyyppisesti, että joka ainoa suomalainen saunoo säännöllisesti. Kuitenkin tunnen monia syntyperäisiä Suomessa asuvia suomalaisia, jotka eivät sauno. He eivät näe siinä mitään erityistä tarvetta, himosta puhumattakaan. Ihminen näet voi nykyisin peseytyä ihan hyvin hikoilematta ensin lauteilla. Myös syntyminen tapahtuu nykyisin muualla kuin saunassa, kuten myös vainajan pesu.

Itse en kesähelteillä käynyt saunassa juuri lainkaan. Hautova kuumuus vei terää. Huomasin samalla, että saunominen oli minulle enemmänkin tapa kuin tarve. Elämäni ei muuttunut lainkaan huonommaksi, vaikka laistin saunomisen. Pienestä pitäen minut on aivopesty saunalla. Minut on sisäisesti vihdottu luulemaan kaikenlaista, tajusin sen vasta. Olen punastellut hikisenä ylälauteilla ajatellen, että olenpas kova ”löylymies”, nauran!
Olen viettänyt eripituisia ajanjaksoja ulkomailla kaipaamatta lainkaan saunaa. Toki jos saunomismahdollisuus on ollut jossain, olen sen mieluusti käyttänyt.

Saunominen on mukava tapa rentoutua ja puhdistautua. Pidän saunanjälkeisestä autuaasta rentouden tunteesta. Uskonnoksi en kuitenkaan saunomista ota. Käyn kirkossa jos huvittaa, saunon, jos siltä tuntuu. Rutiinit ja pinttyneet tavat tappaa.

Monikohan suomalainen tietää, että jo 1000 vuotta sitten Irlannissa oli hikihuoneita, joita lämmitettiin kuumilla kivillä ja siellä hoidettiin tauteja sekä häädettiin loisia. Samantyyppisiä vastaavanlaisia virityksiä löytyy muualtakin maailmasta.
En ole ollenkaan varma, onko sauna suomalaisten keksintö, vaikka sitäkin otaksuntaa tarjoillaan meille totuutena.

Suomi on Euroopan harvimmin asuttuja maita. Maailmanlaajuisesti Suomen asukastiheys on lähes aavikoiden ja erämaiden luokkaa. Suomen kaupungit eivät maailman mittakaavassa ole muuta kuin pelkkiä taajamia. Kaupungeissa asuminen on täällä väljää. Suomi on metsää, kallioita ja vesistöjä. Muutama ihminen.
Suomalainen rakentaa kotinsa mieluusti rauhalliseen paikkaan, isolle tontille. Suomalaiselle oma talo on onni ja autuus. Naapurin rajalle kasvatetaan pöheikkö. Ihmisten kodeissa on tilaa ja taloista löytyy sauna. Vedet ovat aina suomalaista lähellä, tuhansien järvien maassa. Hongat humisee ja linnut laulaa, olitpa melkein missä hyvänsä.
Tästä rauhasta ja väljyydestä huolimatta suomalaisen pitää hankkia mökki. Se pitää olla veden äärellä ja senkin yhteydessä pitää olla sauna. Sielläkin hongat humisee ja linnut laulaa.

Meillä on paljon tilaa tässä maassa. Kuitenkin pakenemme väljästä asuinympäristöstä vielä ylellisempään yksinäisyyteen. Mitä pakenemme? Tilkutamme höpsöillä kesäasunnoilla kauniita rantojamme ja kaiken päälle osaamme vielä riidellä muiden mökkiläisten kanssa yltäkylläisen runsaasta elintilasta. Kateellisiakin olemme.
Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä jokaisella kunnon suomalaisella on kaksi tai kolmekin hyvin varusteltua vapaa-ajan asuntoa hulppean omakotitalon lisäksi. Eihän se käy päinsä, että meillä olisi rakentamattomia ja hyödyntämättömiä rantoja! Hyvin pärjäävän kuuluu saada tehdä rahoillaan mitä haluaa. Meillä on oikeuksia ja loputon kaipuu korpeen tai järvelle.
Mökkeily on uskonto. Mökki on kappeli ja taivaan autuus. Siellä synnit sovittuu ja saa ottaa öylättiä ja hapanta. Voi pyhittyä katselemalla killisilmin järven selkää. ”Suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa, ne kirkonmenot aina aikaan saa…” lauloivat Eput aikoinaan.
Monet kärsivät tästä mökkihöperyydestä. Miksi pitää mennä metsiin rentoutumaan ja kokemaan rauhaa? Sama aurinko ja vesisade löytyy lähempääkin ja naapurikateus, joka sitä kaipaa.
Eikö sen rauhan tyyssijan voisi kyhätä yhtä hyvin sydämeen, pysyvästi ja ympärivuotisesti kaikilla mukavuuksilla, sosiaalisesti?

Astral-television noita paranteli puhelimen kautta vanhemman naisihmisen silmänpaineita ja kaihia sulkemalla omat silmänsä ja huiskimalla käsillä. Sai näin lähetettyä lämpöistä, parantavaa energiaa soittajalle. Muistutti vielä, kuinka ihminen voi parantaa itseään halutessaan. Sitten siinä käytiin tyrääkin läpi ja lopuksi näki jotain riipusta pyörittelemällä milloin soittaja tapaa hyvän ihmisuhteen. Toki noita jätti riittävän paljon asioita auki ja tulkinnan varaan, ettei liikoja lupaisi…
Jokainen turvautukoon mihin apuun haluaa, mutta minua tämä suorastaan tympii. Hyväuskoisuus, pelko ja epätoivo ovat loistavia keinoja rahastaa. Ollaan aika heikoilla jäillä jos kaihia tai tyrää hoidetaan höpöttämällä ja pelkän uskon varassa. Siinä käy ennen pitkää köpelösti.

Uskon kyllä itsekin siihen, että viisas elämänasenne sekä olemalla oma itsensä, rentous, ilo ja terve tunne-elämä ylläpitävät myös fyysistä terveyttä, ihminenhän on kokonaisuus. Joku vaiva voi hyvinkin heijastua siitä, että kokee sisäistä pahaa oloa jatkuvasti. Torjuu vihaa tai pelkoa, pyrkii olemaan vahvempi kuin on. Tunnen ihmisiä, jotka ovat päässeet selkävaivoistaan vain löytämällä mielenrauhaa ja tarkoitusta elämään. Joidenkin ihmisten kaikki pikku vaivat ja säryt ovat helpottaneet kun rittämättömyyden tunne ja kiire ovat väistyneet elämästä. Tämä on loogista ja maalaisjärjellä ymmärrettävissä.
Pikkulapsen pieni pipi helpottaa aikuisen huomiolla ja puhaltamalla kipukohtaan. Läheisyys ja välittäminen parantaa.

Nykyisin näitä ”noitatohtoreita” on pilvin pimein ja heidän keinonsa on auttaa ihmisiä taikomalla ja kertomalla satuja. Systeemi toimii bisnes-periaattein ilmaisine näytteineen ja täkyineen. On kaikenlaisia ihmeellisiä näkymättömiä hahmoja, virtauksia ja energioita. Ihmisenhän saa uskomaan ihan mitä vain jos tilanne on otollinen ja konsepti kunnossa. Mikäpä siinä, jos avun saa ja kokee jotain hyvää löytäneensä tästä ”tuotteesta.” Toimiihan lumelääkkeetkin usein varsin tehokkaasti.
Eräs oikeudessa tuomittu kohusaarnaaja paransi vuosikausia ihmisiä ja hurjimpien tarinoiden mukaan sai melkein kuolleet nousemaan haudoistaan. Ihmiset saapuivat sankoin joukoin kuulemaan häntä ja meno oli suorastaan villiä. Kirkoista oli tullut sirkustelttoja, joissa tapahtui uskomattomia temppuja. Myöhemmin kävi ilmi, että ihmeidentekijä oli syyllistynyt mittavaan rahankeräysrikokseen. Simsalabim, rahat katosivat… sirkustemppu?

Miksei tavallinen elämä ja maalaisjärki enää riitä? Miksemme voisi välittää aidosti toisistamme hakematta kaikesta jotain elämää suurempaa tai ennen kokematonta? Olemmeko jo niin kaukana toisistamme, ettemme osaa enää olla yhdessä ilman jotain ohjelmallista virikkeellisyyttä ja voimautumista? Tarvitsemmeko joka asialle nimen, oikean lähestymistavan ja käsikirjoituksen?
Miksei luonnossa voi olla kokematta jatkuvasti jotain ihmeellistä ja syvää? Miksi enkeleitä pitää olla joka paikassa? Minä en halua niitä, haluan olla välillä yksin, kerrostalon betoniseinien sisällä, joka ei tarkoita hiljaisuuden retriittiä, vaan sisäilmaa, koomaa ja tylsyyttä, huonoa asentoa sohvalla.

Vain taivas rajana. Rajattomat mahdollisuudet. Voit tehdä mitä haluat. Ei esteitä, jne. Näitä lauseita ja hokemia on nykymaailma täynnä. Ihmiset hakevat jonkinlaista täydellistä vapautta, tai vapauden tunnetta, hypeä. Saan mitä haluan, nousen sfääreihin, löydän minuuteni, näen kaikessa hyvää. Enkelit ovat ympärilläni.

Ihmisen ei ole tarkoitus olla täysin vapaa ja rajaton, sellainen ei ole hyväksi. Jokaisella yksilöllä on rajoituksensa, pitää olla. Väärin ymmärretty vapaus on vain vankilanseiniä riemunkirjavin värein. Vapaus on illuusio, joka myy tänä päivänä: irtaudu arjesta, irtaudu ruumiista, irtaudu menneestä, vapaudu elämäsi ongelmista, vapaudu peloista, vapaudu synkistä ajatuksista ja huolista. Joutavaa irtonaista höttöä. Tuollainen ajattelu unohtaa tyystin ihmiselämän perusajatuksen. Ihmiselämään näet kuuluu surut, heikkoudet ja surkeudet siinä missä valo ja vahvuuskin. Ihmiselämässä sukkaan tulee reikä, sormeen haava ja vitutus valtaa välillä mielen. Niin sen kuuluu olla. Tunnemme toisinaan olevamme pieniä ja avuttomia.

Jokaisella ihmisellä on rajallisuutensa ja terve vapaus sisältää aina vastuun tekemisistään. Emme voi leijua, emme lentää. Mutta, voimme kokea ihmisen kokoista vapautta laitumella, mikäli ymmärrämme, että aidat ovat hyväksi meille. Elämä voi olla hypeä, johon sisältyy myös terve häpeä.

Valvonta pellaa, on ilimapiiri raskas.
Pitäis osata olla, siivoahan paskas!
Elämähän paranee jos oot niinku kuollut.
Persettä penkkiin, joku senki kai on nuollut.

Älä sinä naura, älä sinä itke,
pihamaalta viimeinenkin rikkaruoho kitke.
Kun naamoja on kaksi ja silimät selekään saatu.
Ommaa elämätä eipä oo ja itsetunto kaatu.

Verhon kulumaki heiluu, vaan ei se ole tuuli.
Joku siellä kuikistellen kaikenlaista luuli.
Raporttia, narinaa, se hapannaaman eloa,
olemuskin lähentellee lahonnutta keloa.

Kun oma elo tylsää, eikä hauskaa ossaa pittää,
silloinhan se sontaläjä sielussakin ittää.
Oman naaman lisäksi jo happanee myös maito.
Kahen naaman taktiikkaa, ei tartte olla aito.