Vähävaraiset ihmiset ovat niitä, jotka kaikkein vähiten kuluttavat luonnonvaroja tai saatuttavat ilmakehää. Nämä ihmiset pitäisi suorastaan palkita siitä, että he säästävät maapalloa kaikkein eniten. Heidän takiaan ei maailma kaadu. Heillä ei ole varaa omistaa isoa taloa, kesämökkiä, kahta kolmea autoa, tahi venettä. Nuo kaikkihan kuluttavat enemmän tai vähemmän energiaa ja tuottavat päästöjä, vaikka asiaa miten katsoisi.
Huono-osaiset harvoin matkustelevat kolmesti vuodessa turistikohteisiin elämään herroiksi ja kuluttamaan ajattelemattomasti. Vähävarainen ei sisusta eikä virittele kotiaan vähän väliä uusiksi. Hän ei puolustele turhanpäiväisiä toimiaan kierrätyksellä tai kierrätysmateriaaleilla, kun voimat eivät riitä moisiin yleviin ajatuksiin, saati itsensä kehumiseen. Hän ei piristä itseään uusilla verhoilla, sohvakalustoilla tai tapeteilla.
Vähävaraisilta harvoin jää ruokaa pois heitettäväksi. Isoja hiilijalanjälkiä jättävä naudanliha on liian kallista, eikä sitä syödä koskaan. Heillä ei ole mahdollisuutta shoppailla hetken mielijohteiden viemänä ja ostella uusia vaatekappaleita tai kenkiä kaappien täytteeksi. He eivät vaihda ongelmajätteeksi luokiteltuja älylaitteitaan puolen vuoden välein.
En halua kutsua ketään köyhäksi, sillä tuo sana lokeroi ihmisen ja ihmisryhmät yhdeksi suureksi joukkioksi. Sana ”köyhä” luo mielikuvia, stereotypioita, jotka läheskään aina eivät pidä paikkaansa. Vähävaraisuutta ja syrjään joutumista on niin kovin moneen lähtöön, kuten myös heikkoon tilanteeseen johtavia syitä. Usein näitä kategorioita ruokkivat ihmiset joille ihmisenä oleminen on samaa kuin korskeat puitteet. Eli eivät tunne ihmisyyttä.
On varsin aiheellista kysyä mikä on lopulta rikkautta? Sekö, että voimme mielin määrin tehdä mitä haluamme, ajattelematta seuraamuksia ja omia turhia tarpeita tyydyttäen. Vai voisiko rikkaus sittenkin olla sitä että ihmisen on joskus, jopa olosuhteiden pakosta, löydettävä jokaiseen päivään iloa ja mielekkyyttä muusta kuin materiasta. Jostain, mitä ei rahalla saa? Ihmisellä on tahto ja halu elää sekä kokea mielekkyyttä. Ihminen haluaa löytää paikkansa ja sopeutua. Jos elämän merkitykset ovat kiinnitetty rahaan ja romppeeseen se väistämättä köyhdyttää ihmismieltä. Nämä ihmiset harvoin ovat valmiita luopumaan mistään saati sopeutumaan tai luopumaan yhteisen hyväksi. Heillä kun ei koskaan ole riittävästi ja kärsivät loputonta puutetta.
Joskus elämä vie maton alta tai vakava sairaus pakottaa ihmisen tervehtymään ajatusmaailman suhteen. Jalaton, kädetön ja elämän murjoma voi olla ajatuksiltaan paljon terveempi kuin moni oravanpyörissä aikaansa kuluttava menestyksekäs kuplamuovi-ihminen. Onnettomuus voikin olla onni.
Valitettavasti joudun totemaan, että kaikkein sydämellisimpiin ja ajattelevimpiin ihmisiin olen törmännyt usein siellä, missä ei kiirehditä eikä kuluteta, siellä missä joudutaan unohtamaan ripustukset ja rompe. Siellä missä ihminen on joutunut kohtaamaan itsensä ilman kuorrutuksia ja kykenee siksi kohtaamaan toisen ihmisen ilman teeskentelyä, peliä ja pelleilyä.